Sisusta viihtyisä koti, osa 2.
Täällä jatketaan tarinaa siitä, miten saisimme sisustettua kodista viihtyisän. Aiemmassa blogitekstissäni kerroin yleisellä tasolla, mistä lähteä liikkeelle, kun mietitään kodin sisustamista. Nyt keskitymme enemmän itse sisustuksen irtaimiston hallintaan ja pohditaan itse sisustusta. Annetaanpa sitten seuraavat viisi vinkkiä näistäkin.
6. Tuo pehmeyttä tekstiileillä: matot, verhot, tyynyt ja viltit lisäävät paitsi viihtyisyyttä, myös ilmettä kodille. Mieti, olisiko upeaa, jos ekologiset valinnat vaikuttaisivat myös tekstiilien valinnassa. Nykypäivänä voidaan valita esimerkiksi nahkaisten tuotteiden tilalle korkkipuun kuoresta valmistettuja sisustustuotteita, jotka kestävät myös hyvin tahroja ja kulutusta. Näitä valmistaa esimerkiksi oululainen Omiako Design.
7. Ilmettä kodille taiteen avulla: Mieti, olisiko nyt se oikea hetki tehdä sijoitus taiteeseen? Seinälle saadaan oikea katseenvangitsija taideteoksen avulla. Huokeammat ratkaisut voidaan tehdä postereiden ja kehysten sekä valokuvien avulla. Ihanat julisteet ja julisterimat löydät esimerkiksi kotimaiselta merkiltä Xeraliving.
8. Tuo luontoäiti sisätiloihin: huonekasvit ja tuoreet kukat elävöittävät kotia, puhdistavat sisäilmaa ja lisäävät ennen kaikkea rauhoittavaa tyyliä sisustukseen. Oulussa viikkokimppupalvelua tarjoaa esimerkiksi Kukkakauppa Minna Ekdahl. Mikäli kukkien kastelu ei ole sinun juttusi, kysy apua puutarhamyymälästä asiantuntijalta. Heillä on usein rautaista tietoa siitä, mikä kasvi tarvitsee vähemmän vettä ja näyttää silti kivalle.
9. Mieti huonekalujen sijoittelua ja tasapainoa. Vähemmän on enemmän, kertoo vanha sananlasku. Kun huone on sopusoinnussa huonekalujen osalta, siellä lepää silmä ja mieli.
10. Satsaa yksityiskohtiin: Pienillä yksityiskohdilla saadaan aikaan upeita sommitelmia, jotka lisäävät kodin viihtyvyyttä. Niitä on mukavaa katsella iltaisin vaikkapa sohvalla rentoillessa. Yksityiskohtiin satsaaminen parantaa kodin yleisilmettä. Pysy tässäkin kuitenkin maltillisena.
Muista, että viihtyisän kodin luominen on jatkuva prosessi, joka elää sinun mukanasi. Älä pelkää kokeilla tai tehdä muutoksia aiempaan. Muista myös, että eri elämänvaiheissa tarpeet muuttuvat myös kodin sisustuksen osalta. Näissä muutoksissa autan sinua mielelläni, mikäli koet siihen tarvetta.
Sisustusterveisin, Suvi